Osallistuin tammikuussa USA:n Suomen suurlähetystön kutsusta USA:n ulkoministeriön International Visitor Leadership Programiin Washington DC:ssä. USA:n ulkoministeriön sivuilta löytyy tarkempia tietoja ohjelmasta, joilta myös ao. kiteytys on poimittu:
Launched in 1940, the International Visitor Leadership Program is a professional exchange program that seeks to build mutual understanding between the U.S. and other nations through carefully designed short-term visits to the U.S. for current and emerging foreign leaders.
Oma ohjelmani DC:ssä oli räätälöity hyvin pitkälle USA:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon, transatlanttisten suhteiden, USA-EU-suhteiden ja USA:n Nato-politiikan ympärille.
Ohjelman tavoitteena oli toisaalta antaa yleiskuva USA:n päätöksentekomekanismeista (mm. vallanjaosta liittovaltion ja osavaltioiden välillä, Senaatin ja edustajanhuoneen rakenteesta ja päätöksentekomenettelyistä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan päättäjistä) sekä tarjota mahdollisuus ajatustenvaihtoon USA:n ulko- ja turvallisuuspoliitikan linjasta ja tulevaisuudesta.
Ohjelman puitteissa pääsin vierailemaan mm. USA:n ulkoministeriössä, Pentagonissa, Atlantic Councilissa, Margaret Thatcher Center for Freedomissa, Heritage Foundationissa, Center for Strategic and International Studies CSIS:ssä sekä Brookings Institutionissa. Tämän lisäksi Georgetownin professori Eric Langenbacher esitteli hyvin seikkaperäisesti USA:n poliittista järjestelmää.
Ohjelman ehdottomasti parasta antia olivat vierailut ulkoministeriöön ja Pentagoniin. Ulkoministeriössä kävin keskusteluja mm. USA:n Nato-, ETYJ-, Afganistan- ja EU-politiikasta vastaavien virkamiesten kanssa. Pohdimme keskusteluissa mm. Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin tulevaisuutta (vrt. Venäjän ehdotukset Euroopan uudesta turvallisuussopimuksesta), Naton uuden “strategisen konseptin” suuntaa ja merkitystä Suomelle, Suomen tulevien eduskunta- ja presidentinvaalien vaikutusta Suomen suhtautumiseen Nato-jäsenyyttä kohtaan, USA:n ja Naton roolia Afganistanissa sekä USA:n arvioita EU:n kehittymisestä.
Ulkoministeriön ja CSIS:n edustajat olivat erityisen kiinnostuneita siitä, mihin suuntaan oman arvaukseni mukaan EU:n ulkopolitiikka kehittyy Lissabonin sopimuksen astuttua voimaan. Van Rompuyn ja Ashtonin valinnat oli selvästi noteerattu myös DC:ssä: isäntiä askarrutti erityisesti työnjako Espanjan puheenjohtajakauden ja uuden yutp:n korkean edustajan ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan välillä.
Pentagonissa taas oltiin kiinnostuneita siitä, miten Venäjän terävöitynyt ulkopoliittinen retoriikka on noteerattu Suomessa esimerkiksi Georgian sodan, uudistuneen puolustusdoktriinin tai Viron patsaskiistan valossa. Pohdin tapaamisissa myös EU:n turvallisuuspolitiikan kehittymistä (vrt. Lissabonin sopimuksen turvatakuut) sekä vuosien 2011 ja 2012 vaalien tulosten vaikutusta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, kuten suhtautumiseen Nato-jäsenyyttä kohtaan.
Republikaanien Heritage Foundation ja Demokraattien Brookings Institution olivat molemmat mielenkiintoisia vierailukohteita siksi, että ne toimivat lähellä puolueita ja ovat oleellinen osa DC:n “poliittista makkaratehdasta”. Siinä missä moni Brookingsin tutkija oli mukana Obaman kampanjan ulkopoliittisessa tiimissä ja sittemmin siirtyi demokraattihallinnon palvelukseen, osa Bushin republikaanisesta virkamieskunnasta löysi paikkansa oppositiokauden ajaksi Heritage Foundationista ja muista vastaavista Think Tankeista, lobbaustoimistoista ja järjestöistä odottelemaan seuraavia vaaleja.
Kaiken kaikkiaan vierailu oli todella avaava kokemus ja auttaa totisesti ymmärtämään USA:n poliittisen päätöksenteon erikoisia koreografioita, kuten Senaatin filibuster-sääntöjä (vrt. demokraattien “superenemmistön” merkitys Obaman terveydenhuoltouudistukselle [Massachusettsin täydennysvaalit ovat 19.pvä]), edustajanhuoneen komiteoiden merkitystä tai poliittisen hallinnon ohjausta toimeenpanovaltaa käyttävissä virastoissa.
Jään vielä innolla odottamaan, mitä kaikkea ohjelman alumniverkosto tarjoaa jatkossa: onhan ohjelman käynyt niin Tarja Halonen (1983), Matti Vanhanen (1993) kuin monet muutkin politiikan ja elinkeinoelämän nykyiset (ja tulevat) vaikuttajat (katso lista ohjelman käyneistä valtionpäämiehistä täältä).












