Valta vaihtuu
USA:ssa käydään presidentinvaalit. Vaaleja seurataan niin Suomessa kuin muualla maailmassa paljon tarkemmin kuin oman maan vaaleja. Sanoipa jenkkien pullamössöhegemoniaa vastustavat ituhipit mitä tahansa, vaalehin kohdistuva mielenkiinto on samalla osoitus USA:n presidentin vaikutusvallasta maailmalla.
Valta ei ole pelkästään USA:n ylivoimaiseen talouteen tai asemahtiin perustuvaa. Tottahan USA näitä molempia on käyttänyt häikäilemättömämmin kuin kukaan muu. Valta liittyy kuitenkin enemmän arvoihin. Presidentin valtaoikeudet ovat niin laajat, että vaakalaudalla on vaaleista toiseen niin aborttioikeus, oikeus rajoittamattomaan aseomistukseen kuin USA:n vero- ja sosiaalipolitiikkakin. Paljon ei voi pluralismista puhua.
Yritän noin lähtökohtaisesti seurailla maailman mediaa. On aika hauska lueskella muiden tiedotusvälineiden näkemyksiä vaalehin liittyen.
Esimerkiksi Pravda.ru (Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean äänenkannattajan manttelinperijä) uutisoi vaaleista otsikolla “Eight years of hell are over“.
Kuubalainen Cubanews.ain.cu taas analysoi ehdokkaita seuraavasti:
“The Democratic candidate Obama is partly black; the dark skin and features of that race are predominant in him. He was able to study at a higher education center where he graduated with outstanding results. He is surely more clever, better educated and calm than his Republican adversary.”
(The November 4th Elections, Reflections by comrade Fidel)
“Pahan akseliin” kuuluvan Pohjois-Korean http://www.northkoreatimes.com taas keskittyi tärkeämpiin aiheisiin:
“S.Korea claims N.Korea building new nuke missile launch site”
“N. Korea building base for bigger missiles”
“North Korea Building New Missile Launch Site“
.. Mistä tämä sitten kertookin =)
