Alla oleva mielipidekirjoitus on julkaistu Ilkassa 17.6.2009. Artikkeli löytyy Ilkan sivuilta täältä.
–
Reijo Hongisto puolusteli Perussuomalaisten EU-politiikkaa sunnuntain Ilkan mielipidesivulla. Hongisto arveli, että mitä enemmän EU-kriitikoita äänestämme europarlamenttiin, sitä enemmän saamme palautettua määräysvaltaamme maamme sisäisiin asioihin.
Hongiston kirjoituksen tarkastelukulma on erikoinen. Euroopan unionin päätösvallan rajat on määritelty EU:n perussopimuksissa. Tähän päätösvaltaan Suomi sitoutui ensin liittymällä EU:n jäseneksi. Suomen jäsenyydestä järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistö suomalaisista kannatti EU-jäsenyyttä. Tämän jälkeen tehdyt perussopimusmuutokset on aina hyväksytty jäsenvaltioiden kesken yksimielisesti. Päätösvalta ei toki vielä kerro sitä, miten päätäntävaltaa käytetään. Tärkeä periaate ylikansallisessa demokratiassa on niin sanottu likeisyysperiaate. Se tarkoittaa, että lakeja pitäisi säätää aina niin lähellä kansalaista kuin on tarkoituksenmukaista. Maataloustuotteiden luokittelua koskeva “kurkkudirektiivi” lienee monien mielestä esimerkki tämän likeisyysperiaatteen loukkaamisesta. Uskon, että jokainen suomalainen meppi, siis myös nämä “nyökyttelijät”, ymmärtävät tämän likeisyysperiaatteen tärkeyden.
Jatkossa, mikäli EU:n uusi perussopimus astuu voimaan, myös Suomen eduskunta alkaa valvoa EU:n lainsäädäntöä. Tällöin eduskunta voi palauttaa likeisyysperiaatetta rikkovaa lainsäädäntöä takaisin valmisteluun.
Hongiston pääargumentista olen sikäli täysin eri mieltä, että minusta änkyröiden lähettäminen Brysseliin ainoastaan heikentää Suomen päätösvaltaa omista asioistaan. Suomi saa europarlamentissa itselleen tärkeitä asioita edistettyä vain, jos suomalaiset mepit tekevät oma-aloitteisesti ja aktiivisesti työtä meille edullisen lainsäädännön puolesta. Koppeihinsa linnoittautuneiden kriitikoiden mielipidettä ei kukaan tule tulkin kanssa erikseen kyselemään.
Erikseen on vielä päiviteltävä Hongiston luettelemia esimerkkejä EU:n kauheudesta. EU on tuonut Eurooppaan rauhaa, taannut matalan inflaation yhteisvaluutan kautta, tuonut sisämarkkinoiden (ja niiden direktiivien avulla) kymmeniätuhansia työpaikkoja Suomeen, parantanut tuoteturvallisuutta, johtanut maailman taistelua ilmastonmuutosta vastaan ja tuonut suomalaiset päättäjät samoihin pöytiin suurvaltojen kanssa. Jos näiden esimerkkien valossa Hongiston mielestä EU:n suurin ongelma on kurkkudirektiivi (joka on muuten jo lakkautettu), ehkäpä se kertoo jotain Perussuomalaisten EU-politiikasta.
Joonas Turunen
Puheenjohtaja
Eurooppanuoret ry
0 Kommentit to “Muistetaan EU:n likeisyysperiaate”