Valtio velkaantuu reipasta vauhtia
Eduskunta aloitti tänään valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnön käsittelyn. Valtion ensi vuoden budjetin alijäämä on 7,4 miljardia euroa, joka katetaan lainanotolla.
Valtion velkaantumisvauhti näyttää huolestuttavalta, kun katsotaan koko vaalikauden tilannetta. Hallituksen kehysselonteon mukaan velkataso kasvaisi neljässä vuodessa yli 26 miljardilla eurolla, noin 48,1 prosenttiin BKT:stä.
Valtion velkaantumista havainnollistaa alla oleva kuvio.

(2005-2010: Tilastokeskus, 2011: LTA4/2011, 2012: TAE2012 2. täydennys, 2013-2015: Kehysselonteko 2012-2015)
Vuonna 2009 Suomen talous supistui 8,2 prosenttia. Finanssikriisi on jättänyt pysyvän loven Suomen valtiontalouteen. Vaikka Suomen talous on kasvanut hyvää vauhtia viime vuonna ja tänä vuonna, valtiontalouden alijäämä on edelleen kestämättömän korkea.
VM on ennustanut, että Suomen talous kasvaisi vuosina 2012-2015 noin 1,6-2,3 prosentin vuosittaista vauhtia. Tälläkin kasvuvauhdilla Suomen valtiontalous olisi VM:n arvion mukaan yli kuusi miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2015. Tätä suhdetta havainnollistaa alla oleva kuvio.
Tilanne ei valitettavasti ole niin “ruusuinen”, kuin yllä esitetään. Ensi vuoden kasvuarvioita on ensi vuoden osalta rukattu koko ajan alaspäin. Esimerkiksi Sampo Pankki ennustaa Suomen talouden supistuvan ensi vuonna prosentilla. Tämä kehitys tarkoittaisi, että velkaantuminen olisi jopa nopeampaa, kuin yllä on esitetty. VM julkistaa omat päivitetyt ennusteensa ensi viikolla.
VM arvioi syksyllä, että valtion korkomenot lisääntyisivät vuositasolla jopa 1250 miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Tällä summalla kustantaisi muuten vaikkapa koko ulkoministeriön vuosittaiset toimintamenot. Jos kasvuennusteet heikkenevät ja velkataakka kasvaa ennustettua nopeammin, myös vuosittain maksuun lankeava korkotaakka kasvaa vastaavasti.

Budget forecasts in comparison with reality | antti.vilpponen.net 9:25 pm on joulukuu 16, 2011 Kestolinkki
[...] this into mind, below is the forecast by the Finnish Ministry of Finance (thanks to Joonas Turunen). The X-axis is the surplus/deficit in [...]
Epäonnistujat tuomiolla | Lasse Männistö 11:05 am on joulukuu 21, 2011 Kestolinkki
[...] tasapainotustoimia. Kuitenkin pääministerin erityisavustajana työskentelevä Joonas Turunen tiivisti analyysin blogissaan jo niin hyvin, että voin käsitellä tässä kirjoituksessa toista [...]